Malesialaista currya kylmille syyspäiville

maanantai 29. syyskuuta 2014

Rakastan pataruokia. Ne eivät ole erityisen vaivalloisia, aktiivinen valmistusaika on lyhyt, ja makua on paljon. Mikä parasta, pataruoat ovat yleensä parhaimmillaan jopa vasta seuraavana päivänä, lämmitettynä. Eli ruokaa, jonka rippeet maistuvat yhtä hyvälle (ellei jopa paremmalle) lämmitettynä kuin kuin tuoreena.

Aasialaiset curryt eivät oikein kuulu näiden mainitsemieni vaivattomien pataruokien joukkoon, mutta talven mentyä hylkään suosiolla ragùn ja vaihdan thaimaalaiseen ja malesialaiseen curryyn.

Lempicurryni kesäisin on vihreä curry, mutta alkusyksyyn sopii hyvin malesialainen penang curry, johon lisätään ananasta raikkautta ruomaan.

Älkää pelästykö pitkää ainesosalistaa, ruoan hankalin osuus onkin kaupassa kierteleminen, loppu on melko helppoa!





Ankankoipea ja penang-currya
(nejälle)

Currytahna
1 tai useampi iso kuivattu chilipalko
1 rkl hienonnettua galangalia
1 sitruunaruohon valkoinen osa hienonnettuna
1 rkl hienonnettua korianterinjuurta hyvin puhdistettuna (tai varsia maun mukaan)
2 rkl hienonnettua valkosipulia
2 rkl hienonnettua salottisipulia
puolikkaan limetin/sitruunan kuori
1 rkl paahdettuja, suolaamattomia maapähkinöitä
1 tl karkeaa merisuolaa
1 tl valkopippuria
1 tl paahdettuja korianterinsiemeniä
1 tl paahdettuja juustokuminansiemeniä

1 tlk kookosmaitoa
2 limetin lehteä
4 rkl palmusokeria
3 rkl kalakastiketta
2 rkl osterikastiketta
2 ankankoipea

Haudutusliemi
1 l vettä
3 dl kookoskermaa
2 sitruunaruohon vartta kevyesti murskattuna
1 pala galangalia viipaloituna
1 pala inkivääriä viipaloituna
4 limetin lehteä
1/2 dl sokeria1/2 dl soijaa
1/2 dl kalakastiketta
1/2 dl osterikastiketta


Tee ensin ankan haudutusliemi. Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja kiehauta hetkisen. Laita koivet uunivuokaan ja kaada liemi päälle. Kypsennä koipia 140-asteisessa uunissa 3 tuntia, kunnes liha on kypsää ja alkaa irrota luista. Ankankoivet voi kypsentää vaikka edellisenä iltana, jolloin seuraavalle päivälle jää vain itse curryn valmistus.

Aloita currytahnan valmistus: liota chili(t) kuumassa vedessä. Kun ne ovat pehmeitä, halkaise ne ja poista siemenet ja vaaleat sisäosat.

Paahda valkopippureita ja korianterin- ja juustokuminansiemeniä kuivalla paistinpannulla muutaman minuutin ajan, kunnes ne alkavat tuoksua. Jauha mausteet hienoksi.

Laita chili(t) ja suola isoon mortteliin ja työstä ne tahnaksi. Lisää sitruunaruoho ja jauha edelleen. Lisää seuraavaksi galangal ja korianterinjuuret ja jatka murskaamista. Lisää vielä lopuksi valkosipuli, maapähkinät, limetin kuori ja mausteseos ja jauha tasaiseksi tahnaksi. Tätä tekovaihetta voi nopeuttaa hienontamalla currytahnan morttelin sijaan monitoimikoneessa.

Lämmitä seuraavaksi paistokasarissa hieman rypsiöljyä, ja levitä tahna paistinpannulle. Lisää pannulle myös limetinlehdet. Paahda tahnaa ja limetinlehtiä noin 20 minuuttia keskilämmöllä, kunnes tahnan päästämä neste on haihtunut pannulta. Lisää seuraavaksi joukkoon kookosmaito, palmusokeri,  osteri- ja kalakastike. Kiehauta curry ja anna hautua vähintään 30 minuuttia.

Irrota curryn hautuessa ankankoipien lihat luusta, ja revi varovasti pienempiin paloihin. Kun haudutusaikaa on noin kymmenen minuuttia jäljellä, lisää ankka curryn joukkoon lämpeämään. Annostele lopuksi curry kulhoihin ja tarjoa jasmiiniriisin kera. Koristele halutessasi curry thaibasilikalla, tuoreen ananaksen paloilla, paahdetuilla kookoslastuilla ja maapähkinöillä.



Currytahnaa teemme yleensä tupla-annoksen, jolloin ylijääneestä tahnasta saa nopean arkicurryn. Tahnan voi säilöä joko pakastamalla, tai laittamalla jääkaappiin. Jääkaapissa tahna säilyy 3-5 päivää jos tahnan pinnan peittää ohuella öljykerroksella, ettei tahna pääse kosketuksiin hapen kanssa (kannattaa siis asettaa tahna korkeaa,n kapeaan purkkiin, jolloin öljyä tarvitsee vain vähän).

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti