Kurpitsasalaatti

maanantai 6. tammikuuta 2014

Syksyllä ja talvella tekee useimmiten mieli kurpitsaa, joka muutenkin on tähän aikaan edullinen ruoka-aine. Useimmiten teen kurpitsasta mausteista kurpitsakeittoa Chocochilin reseptin mukaan (joskin joukkoon laitan yleensä teelusikallisen sijaan vähintään ruokalusikallisen currytahnaa). Kurpitsaa vaan saa harvoin niin pienenä palasena, etteikö sitä jäisi yli. Vuosien varrella olenkin yrittänyt keksiä kurpitsan jämille käyttöä, ja tähän tarkoitukseen suosikkini on kurpitsasalaatti.

Tämä syksyinen salaatti toimii hyvin arki-illan ruokana tai osana brunssia. Täyttävämmän siitä saa tarjomalla kaveriksi paistettua raakamakkaraa, halloumijuustoa tai savutofua. Olen myös tykästynyt reseptin karamellisoituihin pekaanipähkinöihin niin, että käytän niitä nykyään muissakin salaateissa.


Salaatti paahdetusta kurpitsasta
(neljälle)

puolikas myskikurpitsa (butternut-kurpitsa) n. 1 cm kuutioiksi pilkottuna
5 rkl oliiviöljyä
merisuolaa
2 rkl voita
2 rkl ruskeaa sokeria
1 dl pekaanipähkinöitä
2 rkl punaviinietikkaa
2 tl hunajaa
mustapippuria myllystä
150 g pinaattia tai rukolaa
1 dl kuivattuja karpaloita

Esilämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita kulhossa kurpitsakuutiot, 1 rkl oliiviöljyä ja merisuolaa maun mukaan. Levitä kurpitsakuutiot leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paahda ne pehmeiksi 20 – 25 minuuttia. Ota kurpitsat uunista ja anna jäähtyä.

Kun kurpitsat ovat uunissa, sulata sokeri kattilassa tai pienellä paistinpannulla hiljaisella lämmöllä, sokeri ei saa kuplia. ÄLÄ koske sokeriin lastalla prosessin aikana, koska silloin rakenne rikkoutuu ja sokeri paakkuuntuu. Sokeri sulaa ensin reunoilta ja muuttuu läpinäkyväksi. Kun sokeri on kokonaan sulanut (eli läpinäkyvää tai hiukan kullanruskeaa), lisää joukkoon voi. Älä vieläkään käytä lastaa, vaan kallista ja pyörittele pannua, kunnes voi on sulanut sokerin joukkoon. Lisää tämän jälkeen pekaanipähkinät ja paista pähkinöitä sekoitellen niitä vähän väliä noin 5 minuutin ajan, kunnes ne ovat kauttaaltaan karamellisoituneet. Poista pähkinät lämmöltä ja anna niiden jäähtyä.

Tee salaatinkastike: sekoita pienessä kulhossa punaviinietikka, hunaja, 4 rkl oliiviöljyä sekä suolaa ja pippuria maun mukaan. 

Kokoa salaatti: yhdistä pinaatti/rukola, kurpitsa, pähkinät ja karpalot isossa kulhossa, pirskottele salaatinkastike niiden päälle ja sekoita varovasti.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti