Vietnamilaista katuruokaa eli báhn mì

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Vietin kevään 2011 vaihto-opiskelijana Seattlessa, ja jos jokin jäi katukuvasta mieleen, oli se joka kadunkulmasta löytyvät, vietnamilaista phởta ja báhn mìtä tarjoilevat ravintolat. Báhn mìtä söin ensimmäisen kerran vasta vaihtoajan lopun häämöttäessä; muuten olisin varmaankin elänyt suurimman osan opiskelu-ajastani näillä täytetyillä patongeilla (toisaalta söin kolme kuukautta pääasiassa vihreää currya, hodareita ja kanansiipiä, joten ehkä senhetkinen ruokavalioni ei kaivannut joukkoonsa valkoista leipää)...

Báhn mì on siis vietnamilainen katuruoka, joka on saanut alkunsa aikana, jolloin Vietnam oli vielä Ranskan siirtomaa. Ranskalainen patonki täytetään yleensä makealla porsaanlihalla, majoneesilla ja aasialaisilla lisukkeilla. Vietnamissa nämä lisukkeet koostuvat enimmäkseen pikkelöidyistä juureksista (kuten retikasta ja porkkanasta), kurkusta ja korianterista. Omassa keittiössä olen kuitenkin laiskana jättänyt säilömisprosessin väliin ja syönyt vihannekset raakana. 

Báhn mìn lihatäyte koostuu perinteisesti pitkään kypsytetystä porsaanlihasta kuten kyljestä. Tällainen täyte on aivan älyttömän herkullinen mutta myös aikaavievä. Olen nähnyt täytteenä käytettävän myös lihapullia, joten tätä reseptiä varten täytteeksi on valikoitunut aasialaisittain maustetut porsaanlihapullat.

Juhlissa olen tarjoillut mini-báhn mìtä myös vegaanisena versiona. Vegaaniversion leivästä saa vaihtamalla porsaanlihan ketjap maniksella ja palmusokerilla maustettuihin, paistettuihin sieniin, mutta majoneesi on tietysti myös jätettävä pois tai vaihdettava vegaaniversioon.



Báhn mì
(neljälle)

Lihapullat
400 g sian jauhelihaa
1 1/2 rkl ruohosipulia silputtuna
1,5 cm pala inkiväärinjuurta kuorittuna ja hienoksi pilkottuna
rypsiöljyä paistamiseen
suolaa ja mustapippuria

Makea chilikastike
1 dl riisiviinietikkaa
0,25 dl sokeria
8 punaista chilipaprikaa
Muut täytteet
2 patonkia
makeaa chilikastiketta
majoneesia
2 porkkanaa
5–6 retiisiä
puolikas kurkku
2 kevätsipulia
1 siivutettu punainen chili
thaibasilikaa ja/tai korianteria


Tee ensin makea chilikastike. Kiehauta sokeri ja etikka. Lisää chilit ja keitä 5 minuuttia. Sekoita blenderissä tai sauvasekoittimella tasaiseksi. Mausta ripauksella suolaa.

Tee seuraavaksi täyte. Sekoita kulhossa jauheliha, ruohosipuli ja inkivääri, mausta reilulla hyppysellisellä suolaa ja pippuria. Sekoita tasaiseksi massaksi. Muotoile massasta pieniä lihapyöryköitä ja nostele ne lautaselle. Peitä ja laita jääkaappiin odottamaan.

Suikaloi tai raasta porkkana ohuiksi tikuiksi. Pilko kevätsipulit. Siivuta retiisit ohuelti. Suikaloi myös kurkku. Nypi yrttien lehdet. Kuumenna paksupohjainen paistinpannu keskilämmöllä ja lisää tilkka öljyä. Paista lihapullat pannulla läpikypsiksi käännellen niitä usein.

Halkaise patongit niin, että toinen pitkistä sivuista jää umpinaiseksi saranan tavoin. Jos käytät pitkiä patonkeja, leikkaa ne ensin keskeltä kahtia. Sivele patonkien väliin hieman majoneesia ja laita pohjalle porkkanaa, kurkkua, retiisiä ja kevätsipulia. Asettele kasvisten päälle muutama lihapulla ja lusikoi päälle makeaa chilikastiketta.

Koristele tuoreilla yrteillä ja tarjoa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti